Oscar-Maaliskuu 2018
Oscar – Maaliskuu 2018
Yksivuotissynttärit on vietetty, ja aikuisuus avartaa nuoren uroksen maailmaa. Mikäpä siinä on töitä paiskiessa, kun fysiikka ja terveyskin ovat terästä.
Suomen ensimmäinen poliisipartion avuksi koulutettava erikoisetsintäkoira Oscar vietti ensimmäiset syntymäpäivänsä helmikuun alussa. Kokemus etsintähommista on karttunut, ja etsittävät aiheet lisääntyneet.
- Oscarille on nyt koulutettu kaikki huumausaineet, joiden etsimistä on harjoiteltu erilaisista ympäristöistä sekä liikkuvasta ihmisestä. Aluksi Oscar oli ihmeissään, että voiko huumeen haju tulla ihmisestä, mutta yllättävän nopeasti oivalsi asian, Oscarin ohjaaja Teemu Turpeinen kertoo.
Etsittävien asioiden listalle on ihmisen, huumeiden ja hylsyjen lisäksi tullut aseiden osat.
Yksivuotta täytettyään Oscarin oli aika käydä perusteellisemmassa terveystarkastuksessa. Turpeinen ja Oscar suuntasivat helmikuussa Helsinkiin MeVetin eläinlääkäriasemalle. Lonkka- ja polvikuvaukset ovat rutiinitoimenpide nuorille poliisikoirille.
- Ainahan se kuitenkin jännittää, onko kaikki kunnossa, Turpeinen tunnustaa.
Pientä huolta on aiheuttanut Oscarin toinen takajalka, jota koira on satunnaisesti ontunut.
- Olisi ikävä joutua luopumaan koirasta, jonka kanssa on tehnyt koko vuoden tiiviisti töitä.
Ennen vastaanottoa Oscar käy pyörähtämässä vaa´alla. Näyttö pysähtyy lukemiin 27,6 kiloa. Kookas poika on sutjakkaammassa kunnossa kuin Turpeinen oli odottanut.
Aulassa oli myös muutama narttukoira, jotka saivat Oscarin pään pyörälle. Nuoren koiran hormonitoiminta on voimakasta, mikä hankaloittaa arkea. Ongelmasta on tarkoitus puhua eläinlääkärin kanssa.
Eläinlääkäri Lotta Axelsson tulee kaksikkoa vastaan aulaan. Oscar on halukas tekemään tuttavuutta kaikkien kanssa, eikä innokkaalta tervehtimiseltä säästy Axelssonkaan.
Axelsson tutkii ennen kuvausta Oscarin takajalkaa, mutta mitään erikoista ei löydy. Nukutuspiikin saatuaan Oscar nukahtaa nopeasti ja on valmis kuvaukseen.
Raskas koira tarvitsee useamman ihmisen, jotta se saadaan nostettua kuvauspöydälle. Turpeinen pukee suojaesiliinan ylleen ja päätyy avustajan hommiin.
Ontumisen takia Oscar kuvataan hieman laajemmin kuin tavallisesti. Lonkkien ja polvien lisäksi tutkitaan myös selkä sekä hampaat.
Axelsson ei löydä kuvista mitään poikkeavaa. Oscarin rakenne on kunnossa. Syy ontumiseen lienee ollut anturassa. Turpeinen viestittää helpottuneena tiedon eteenpäin Oscarin vielä vetäessä sikeitä.
Ennen herätystä Oscar saa tarvittavat rokotukset sekä hormonipiikin eli kemiallisen kastraation, jonka vaikutus kestää noin puolivuotta.
- Haluan nähdä, olisiko mahdollisella kastroinnilla mitään vaikutusta koiran käyttäytymiseen. Jos huomattavaa hyötyä ei ole, niin kastrointia ei tehdä.
Oscarin herättyä kaksikko suuntaa takaisin Hämeenlinnaan. Töitä voi jatkaa huoletta, kun koiralla on kaikki hyvin.