Rahakoira Sampo

 

SAMMON TARINOITA

"Sampo" on labradorinnoutajan pentu, josta on tarkoitus kouluttaa rahakoira Pohjanmaan poliisilaitokselle. Täällä voit seurata Sammon matkaa rahakoiraksi...


Tuleeko minusta rahakoira?                                             6.4.2016

Olen labradorinnoutajan pentu Sampo. Olen syntynyt loppuvuodesta 2015. Poliisikoiralaitos osti minut kasvattajaltani ja helmikuussa 2016 alkoi seikkailuni kohti uutta maailmaa. Uusi isäntä, Jari haki minut Vaasaan. 

Jari ei ihan ensimmäistä kertaa ole tekemisissä koirien kanssa, hän on aiemmin toiminut rajavartiolaitoksessa koiranohjaajana ja vaihtoi sitten aikanaan ammattia poliisiksi. Kotona odottikin perheen lisäksi myös toinen koira, viiriäiskoira Ajax, sekä lampaita ja kanoja. Perheen lapset ottivat minut ilolla ja innolla vastaan. Jari on innokas liikkumaan luonnossa, joten meret ja metsät tulevat varmasti minullekin tutuiksi. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sillä labradorinnoutajana etenkin vesi on minulle mieluisa elementti. Kerrotaanhan Labradorin noutajan olevan alkujaan saukon ja koiran risteytys.

Vaikka olenkin vielä aivan napero, kuljen jo Jarin kanssa töissä. Varsinaisia töitä en vielä tee, enkä vielä ole päässyt poliisiauton matkaan, mutta joka työvuorossa harjoittelen Jarin kanssa erilaisia asioita. Tähän mennessä olemme vain tutustuneet uuteen maailmaan, käyneet erilaisissa paikoissa, kuljettu liukkailla lattioilla ja ajeltu hissilläkin. Nenäleikkejä leikitään joka päivä, sillä nenähän on se, millä minä tulen töitä tulevaisuudessa tekemään. Jari piilottelee makupaloja ja minä yritän löytää. Tottelevaisuuttakin opetellaan, mutta se vaatii varmasti aikansa. Ei ne lapset kotonakaan kovin hyvin Jaria aina tottele. 

Lumet on sulanut ja pääsin ensimmäistä kertaa näkemään kunnolla paljaan maan ja haistelemaan sen moninaisia tuoksuja. Näin me ollaankin aloitettu myös jäljestämisharjoitukset. Se on koiralle sitä mukavinta hommaa kaikkien nokkajuttujen lisäksi. Jälkeä on opeteltu seuraamaan kaikenlaisilla pinnoilla, asvaltilla, soralla, ruoholla, pelloilla ja metsissä. Me mennään nimittäin ensimmäistä kertaa poliisikoiralaitokselle jo tänä keväänä. Opettajat ovat sanoneet, että hieman täytyy osata jäljestää "Mäelle" tultaessa... Joten täytyy tässä hieman asialla olla, jotta sinne kehtaa mennä...

Poliisikoiralaitoksella sitten alkaa oikea koulunkäynti ja kurssien välissä luonnollisesti tehdään kotiläksyjä.  Se on mukavaa hommaa, sillä aika kävisi pitkäksi pelkästään sohvalla maatessa.

Kurssilla opetellaan rahan, huumeiden ja aseiden hajua jäljestämisen lisäksi. Minun nenä on nimittäin tehokkaampi kuin mikään ihmisen keksimä laite. Parin vuoden kuluttua minä sitten valmistun ja alan takoa rahaa.   

Toivottavasti minusta tulee varsinainen rahasampo...