Kolea juhannusetsintä

Taajamaetsintää koleassa juhannussäässä

Julkaistu POLIISIKOIRA 3/2014 lehdessä

teksti yk. J. Kero & vk. C. Rajala Pohjanmaan poliisilaitos / Vaasa

Juhannusperjantaina 20.6. aamulla Pohjanmaan hätäkeskus sai ilmoituksen, jonka mukaan yksin asuva dementoitunut 72-vuotias nainen oli kadonnut kotoaan.  Alkutietojen mukaan naisen tytär oli ollut yhteydessä äitiinsä puhelimitse edellisiltana klo 19 aikaan.

Ilmoituspäivän aamuna noin klo 09 aikaan naisen asunnolle saapunut kotipalveluyksikkö oli todennut asunnon olevan tyhjillään ja ilmoittanut havainnosta välittömästi kadonneen tyttärelle, sillä vanhuksen tiedettiin pysyvän asunnossaan eikä hän poistu sieltä vapaaehtoisesti.

Tyttäreltä saatujen tietojen mukaan oli mahdollista, että hänen äitinsä on saattanut lähteä asunnosta ilman päällysvaatteita ja kenkiä, sillä asunnossa tehtyjen havaintojen perusteella kaikki ulkovaatteet olivat asunnossa.  Tyttären mukaan äidillä oli todennäköisesti yllään vain ohut puuvillapaita, sekä ohuet puuvillahousut.

Katoamisosoite sijaitsee aivan Vaasan keskustan välittömässä tuntumassa, kerrostaloalueella, joka rajoittuu toisella puolella keskustan alueeseen, toisella puolella suosittuun ulkoilureittiin, joka myötäilee merenrantaa.

Lähtötietojen selvittyä tuntomerkit jaettiin kaikille alueen partiolle, sekä Vaasan takseille. Takseista on aiemmin ollut vastaavissa tapauksissa merkittävää apua. Omaisten kanssa sovittiin, että he puhuttavat asuinkerrostalon muut asukkaat, sekä suorittavat lähietsinnän kerrostalon kellari- ym. tiloissa, sekä taloyhtiön pihapiirissä.  

Ajankohtana katoamishetki ei ollut suotuisa, sillä Vaasan keskusta vaikutti enemmän autiokylältä, kuin vilkkaalta kaupungilta. Kaikki kynnelle kykenevät olivat poistuneet juhannuksen viettoon saaristoon. Lisäksi sää oli oli hyvin kolea: Lämpötila oli +11 asetta ja tuulinen niin kuin merenrannalla yleensä. Vettä satoi ajoittain kaatamalla.

Koska alustavassa puhuttelussa selvisi, että kadonnut henkilö sairastaa dementiaa, selvitettiin omaisilta kadonneen henkilöhistoriaa. Paikkoja, joissa Vaasassa on asuttu, missä ollaan oltu töissä jne.

Niiden perusteella allekirjoittanut partio tarkasteli paikkoja reittietsintäperiaatteella.

Jossain vaiheessa alkoi mieltä vaivaamaan se, ettei tuntomerkkeihin sopivasta henkilöstä ole tullut ainuttakaan havaintoa koko aamupäivän aikana. Luulisi, että vähissä vaatteissa ilman kenkiä liikkuvasta vanhuksesta soitettaisiin hätäkeskukseen. Niin on ainakin ennen tapahtunut.

Partio päätti palata katoamispisteeseen ja miettiä uudelleen etsintätaktiikkaa. Päätettiin, että koira lähtee talon kohdilta meren rannasta perkaamaan kaislikoita, joihin ei pyörätieltä näy ja partiomies lähtee samaan suuntaan haravoimaan rantateitä ja puistoja keskustasta etelän suuntaan.

Partio lähti korttelin keskellä kulkevaa palokujaa pitkin kohti rantaa ja totesi kotiosoitteen viereisellä tontilla olevan hylätyn puutalorakennuksen pihassa kasvavan niin korkeaa heinää, ettei sitä voi autosta istuen kattavasti tarkistaa. Niinpä päätettiin, että koira jää siinä kohtaa pois ja tarkistaa tontin ennen rantaan siirtymistä.

Ohjaaja lähti koiran kanssa tarkistamaan - tai pikemminkin ainakin ohjaajan mielestä kiertämään tontilla olevan rakennuksen ennen rantaan, eli varsinaiselle suunnitellulle etsintäalueelle siirtymistä.

Tontilla kasvoi korkeaa heinikkoa ja piha oli päässyt vuosien saatossa villisti puskiintumaan. Talon takakulmalle päästyään totesin heti alkuun, ettei siellä ole kukaan liikkunut, sillä heinää ei ollut laossa lainkaan. Samassa koira vetäisi liinassa voimakkaasti ja lähti kulkemaan seinustaa pitkin kohti tontin perää. Itse katselin eteenpäin palokujalle, missä se narttukoira kulkee, kun Kyttä niin innostui. Narttua ei kuitenkaan näkynyt ja koira veti voimalla puskaan. Rehellisyyden nimissä myönnettäköön, ettei siinä vaiheessakaan sytyttänyt, sillä pusikko oli kadonneen henkilön kotirapusta noin 25m päässä. Vasta kun tajusin, että pusikkoon mennään ihan tosissaan, kerin liinalla koiran jalkojen juureen, sillä pusikkoon "sisälle" ei nähnyt lainkaan. Koska koira pyrki edelleenkin vain ja ainoastaan siihen yhteen ja samaan puskaan tajusin itsekin, että sinne täytynee kurkata.

Yllätys oli melkoinen, kun kurottelin puskaan ja näin sen alta ainoastaan hoikat valkoiset nilkat. Huusin saman tien partiokaveri Christoffer Rajalalle, että tulee takaisin hylätylle tontille ja samalla hätäkeskuskin sai tiedon, että ambulanssi tarvitaan kiireellisesti paikalle, sillä en saanut vanhukseen kunnollista kontaktia. Kun puhuin pensaan alta osittain näkyvälle vanhukselle, hän reagoi heikosti ja jalkateränsä liikkuivat, kun hänelle puhui.

Pian paikalle saapunut ambulanssi otti kadonneen hoiviinsa ja vanhuskin alkoi virota, kun oli saanut akuuttihoitoa paikanpäällä.

Tapaus päättyi onnellisesti. Paikalle saapunut tytär järkyttyi kun näytin paikan, josta hänen äitinsä löytyi. Hän näytti kohdan raja-aidan takaa, josta oli käynyt kurkkimassa tontille ja huutelemassa äitiään. Etäisyys hänen ja äidin välillä oli ollut noin 3-4metriä. Äiti oli ilmeisesti ollut siinä vaiheessa jo sen verran uupunut, ettei ollut kyennyt enää vastaamaan huutoon.

Itse kun katsoin myöhemmin paikkaa, josta koira vanhuksen löysi, myönsin itselleni, että olisin mitä suurimmalla todennäköisyydellä kiertänyt pusikon huomaamatta siellä makaavaa henkilöä. Sen verran tiheä villisti kasvanut pusikko oli.  Ambulanssihenkilöstön mukaan tilanne olisi muuttunut seuraavan 1-2 tunnin aikana kriittiseksi ottaen huomioon vallitsevat olosuhteet, sekä vaatetus, joka oli löydettäessä täysin "liimautunut" sateesta henkilön iholle kiinni.

Tapaus oli itsellenikin varsin opettavainen. Jälleen kerran todettiin, että antaa koiran viedä, kuljetaan itse perässä, eikä yritetä kertoa sille, mistä kadonnut löytyy. Toiseksi totesin, että koiraa voi käyttää taajamassakin henkilöetsintään. Kunhan vain pystyy murtamaan omaa ajatteluaan.  Jotenkin tuntuu, että koiralla on jokin ihmeellinen kyky seuloa poikkeavia ihmishajuja taajamastakin. Tapahtumahetkellä oli nimittäin viereisessä pihassa yksi henkilö, joka hääräsi oman autonsa ympärillä samaan aikaan kun koiran kanssa lähdettiin liikkeelle.

Onneksi henkilöhakua on tullut jonkin verran harrastettua taajamassakin hiljaisina öinä. Kai se antoi tähän hommaan potkua niin koiralle kuin partiollekin. Monta hyvää syytä lahjoa kollegoja jatkossakin menemään kerrostalon roskakatoksiin piiloon. 

Vaikka juhannus menikin töiden parissa, jäi siitä hyvä maku erilaisena juhannuksena!

Ja aivan parasta oli tyttären vilpitön kiitos. Se lämmitti kovasti, vaikka juhannus oli kylmin 50 vuoteen.