Mummo hakusessa

Mummo hakusessa

Julkaistu POLIISIKOIRA 4/2014 lehdessä

Teksti yk. J. Kero

  Lauantaina 20.9. katosi Tuovilan kylässä, Mustasaaressa 77-vuotias dementoitunut nainen kotipiiristään. Omaiset olivat havainneet läheisensä kadonneeksi noin  klo 15.30 aikaan ja alkaneet välittömästi etsimään lähimmäistään, koska tiesivät tämän olevan kykenemätön huolehtimaan itsestään.

  Maaseutumaisessa ympäristössä useimmat tuntevat toisensa ja vielä välittävätkin yhteisönsä jäsenestä. Niinpä etsintöihin hälytettiin kylän väkeä. Tuloksettomien etsintöjen johdosta omaiset soittivat hätäkeskukseen klo 18 jälkeen, jolloin poliisi sai tiedon kadonneesta.

Klo 17 aikaan yövuoron aloittanut partio vk. R. Siljamäki – vk. Huhtakangas lähti tapahtumapaikalle suorittamaan alustavaa puhuttelua ja klo 19 aloittaneet partiot liittyivät tehtävään heti vuoron alkutoimenpiteiden jälkeen. Kenttäjohtaja yk. Kankaanpää siirsi kenttäjohtotehtävät yleisjohtajan suostumuksella toiselle henkilölle ja otti tilannejohtajan roolin etsinnässä.  Paikalle lähti myös allekirjoittanut koirapartio yk. Kero & vk. Rajala, sekä moottoripyöräpoliisi vk. Koskela.

Alustavia toimenpiteitä

Vaasasta ei tapahtuma-alueelle kestänyt ajaa varttia kauempaa, se aika käytettiin etsinnän suunniteluun. POKE:n  avulla oli helppo tehdä ensimmäinen etsintäsuunnitelma jo matkalla kohteeseen. Partion vakiintuneeksi käytännöksi on muodostunut tapa, jonka mukaan ohjaaja aloittaa etsinnän katoamispisteen välittömässä läheisyydessä partiomiehen puhuttaessa vielä kerran omaisia tarkemmin.

MSO-etsintäkurssin periaatteita noudattaen vk. Rajala puhutti omaisia tarkemmin henkilön historiaa ja sairaustaustaa selvittäen. Niiden perusteella saattaa ilmetä tietoja, joilla on merkitystä ensitoimenpiteisiin ja etsinnän myöhempään suuntaamiseen.

Ilmeni, että rouvalla on ollut aiemminkin tapana ”kadota”, kerran hänet oli löydetty kotoaan vaatekomerosta piilosta, kerran vähissä vaatteissa pihapiiristä talviaikaan.

Tieto, jonka mukaan rouvalla saattaa olla taipumusta piiloutua, ei tehnyt tehtävästä yhtään helpompaa.

Joka tapauksessa etsinnät oli aloitettava jostain ja ensisuunnitelman (MSO-oppeja…) mukaan POKElle täppä ”IPP” katoamispisteen päälle. IPP on englanninkielinen lyhenne paikasta, jossa kadonneesta on tehty viimeinen varma havainto. Merkkipisteestä suuntakehällä säde 300m ja sen sisälle kammalla haravoitava etsintä. Koiralla pellot ja metsäsaarekkeet, omaisten ja virkamiesten toimesta vielä asunnon sängynaluset ja pihapiiri pusikoineen ja rakennuksineen.  Tarkkaan oli kaivettava, koska mummo saattoi olla piilossakin.  Samaan aikaan tilannejohtaja oli saapunut paikalle ja alkoi laatia POKEn piirtotasolle suurempaa kokonaisuutta sen varalta, että etsintä pitkittyy.

Havaintoja IPP 300m alueelta

Katoamispisteestä kolmensadan metrin alueella oli eteläpuolella tie, joka kulki kylän lävitse,  tien eteläpuolella kapeita peltokaistaleita, jotka rajoittuvat jokeen.  Pohjoispuolella oli peltoalueita metsäsaarekkeineen ja leveine ojineen. Etsinnän alkaessa omalta kohdalta klo 19.30 aikaan oli vielä valoisaa. Siksi päätin suunnata ensimmäisen kierroksen katoamispisteen pohjoispuolelle, sillä ensimmäisenä paikalle saapunut partio suoritti reittietsintää kylän alueella yhdessä moottoripyörämiehen kanssa.

Ensimmäinen reaktio tuli jo vajaan 10min etsinnän jälkeen. Koira irtosi ja lähti kohti hevoshakaa. Ensimmäisenä tuli mieleen, josko mummo olisi hevosia hoitamassa? Nopea kysely radion kautta partiokaveri Rajalalle, joka oli omaisten luona: Mummolla ei ole mitään tekemistä hevosten kanssa. Kaupunkilaiskoira vain päätti tehdä tuttavuutta isojen eläinten kanssa. Itselle iski siinä vaiheessa lievä paniikki, sillä allekirjoittaneella ei ole kuin huonoja kokemuksia hevosista ja siksi en halua mennä lähellekään niitä. Onneksi aitausta kiersi sähkölanka, joka näpäytti koiraa. Ymmärsihän tuo, ettei hevosten luokse ole menemistä. Yksi orin näköinenkin oli jo korskeasti tulossa katsomaan tunkeilijaa, tiedä tuota miten olisi käynyt, jossei sähköaita olisi kehottanut koiraa pysymään omalla tontillaan. Tilanne olisi saattanut perkelöityä johonkin suuntaan pahoin…

Tämän jälkeen matka jatkui ja pian tulikin uusi irtautuminen. Koira otti lähdöt ja painui vajaa 50m eteen ja ison ojan pohjalle. Oja oli sen verran leveä ja syvä, ettei sen pohjalle näkynyt kuin sen penkereeltä. Koira oli havainnut sieltä ihmisen, joka oli mummoa etsimässä…

Matka jatkui alustavan suunnitelman mukaan 300m kehän pohjoisosaa haravoiden. Pian tulikin uusi irtiotto kohti latoa, josta ilmaistiin seuraava kyläläinen, joka niinikään oli samalla asialla…

Tämän jälkeen havaitsin selvästi koirasta, että se meni jollain lailla hämilleen. Normaalisti koira risteilee edessä, mutta nyt se kulki osan ajasta jopa takana ja kun yritin lähettää sitä eteen, se otti laiskat 5metriä ja palasi taakse. Oliko nuo kaksi edellistä ”löytöä” vailla kunnon palkkaa sekoittaneet palikat? En tiedä.

Loppuosa 300m pohjoisesta mentiin isännän havaintojen varassa. Ajatukset olivat synkkiä ja päätin muistuttaa tilannejohtaja Kankaanpäätä, että IPP pohjoinen olisi syytä katsoa uudelleen, jos VAPEPA otetaan paikalle. Koira tuntuu olevan käyttökelvoton jostain syystä…

Palasin autolle ja huolsin koiran ja annoin sen levätä puoli tuntia häkissään. Sillä aikaa kävin keskusteluja tilannejohtaja Kankaanpään kanssa tulevista etsintäalueista. Hämärä alkoi laskeutua päälle. Kankaanpään kanssa päätimme, että lähden seuraavaksi haravoimaan joen penkerettä noin 2km matkalta talon kohdalta. Katoamispisteestä oli joen rantaan noin 400m.

Joenpenkereellä

Koiralle oli puolentunnin tauko tehnyt hyvää. Se uskalsi tulla jopa ohjaajan eteen ja juoksennella pellolla. Joen penkere oli niin tiheän kasvillisuuden peitossa, ettei veteen ollut mitään mahdollisuutta nähdä. Jäljelle jäi tuulihaku ja samalla silmäily pusikkoon, josko jostain menisi rantaan ihmisen kokoinen jälki.  Itse joen tarkastukseen päätettiin tilata palokunta, joka voi lipua joen puolella virtaa myöten ja tarkastella vesirajaa.

Etsittävän lohkon sisällä oli muutamia maatiloja. Ja maaseudulla kun ollaan, niiden pihoissa on koiria. Ja sisällä – Pohjanmaalla kun ollaan – saattaa olla hurja isäntä aseineen. Hieman hirvitti kulkea jo pimenneessä illassa miettien, miten talon isäntä saattaa ottaa koiran haukkumat vieraat vastaan. Konflikteja ei sattunut, mutta totesin jälleen, että koira on piha-alueilla poissa pelistä huutavien lajitovereiden johdosta. Koirat kiinnostaa koiria, siksi piha-alueet kuljettiin koira kytkettynä. Jälleen tuli mieleen, että mummolla saattaa olla taipumusta mennä piiloon. Siksi aluetta ei voi ”leimata” tarkastetuksi, sillä pihapiirien rakennuksiin ei ollut menemistä pihavahtien vuoksi. Tämäkin siis jäisi tilannejohtajan huoleksi tuleville etsijöille.

Pienellä kylällä kaikki poikkeava herättää paikallisten huomion. Kylän kaikki 4 mopopoikaa seurasivat kiinnostuneina turvallisesti tieltä käsin poliisikoiran kulkua joen penkereellä. Kun penger oli kuljettu toiseen lakipisteeseen, yksi mopopojista rohkeni tulla kysymään, mitä poliisi puuhaa?

Siispä poliisivaltuudet nuorille miehille, nopea käskynjako ja tuntomerkit pöytään. Pian mopopojat tekivätkin oman etsintäsuunnitelman ja lähtivät kylän raitille mummoa etsimään.   Ja vielä joku valittaa, ettei nykynuorista ole mihinkään!

Jokipenkereen purkamiseen meni vajaat pari tuntia. Oli uuden tauon ja suunnitelmien aika.

Lento- ja muita suunnitelmia

Kello alkoi lyödä ilta kymmentä, oli uusien suunnitelmien aika. Tilanne- ja yleisjohtajat olivat arvioineet kokonaiskuvaa ja päättäneet tilata paikalle sekä VAPEPAn, että RVL:n helikopterin.

Tilannejohtaja oli laatinut jo kattavat etsintäruudut ”maajoukoille” ja TIKE auttoi laatimalla Rovaniemeltä lähteneelle helikopterille ilmaruudut. (Tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että kaikkien pora-myllerrysten ohessa synnytetty TIKE ei ole kerännyt muuta kuin kiitosta lyhyen elonsa aikana – niin nytkin.)

Tike lähetti tilannejohtajalle lentoetsintäalueet pokelle arvioitavaksi. Tämän jälkeen ne lähetettiin suoraan sillä hetkellä Kalajoen korkeudella lähestyvään rajan helikopteriin. Näin hekin saivat tutustua piirtotasoon jo matkalla ja laatia omat toimintasuunnitelmat valmiiksi.

Rajala oli käynyt hakemassa läheiseltä huoltoasemalta omakustanteisia eväitä, jotka tuhottiin samalla kun pohdittiin tulevaa. Vapepan joukot olivat alkaneet saapua paikalle ja ilta löi yötä kohden. Lämpötila alkoi olla +10 pinnassa.

Pian saatiin tieto kyläläiseltä, joka oli aiemmin illalla havainnut tuntemattoman vanhuksen kulkevan edestakaisin lyhyttä tienpätkää päämäärättömän oloisesti. Kello oli tuolloin ollut noin 18.00.  Alueelle, jossa havainto oli kyläläisen toimesta tehty, oli matkaa noin 2km IPP-pisteestä.

Nopea muutos alkuperäiseen suunnitelmaan ja paikalle lähti partiot Siljamäki – Huhtakangas, MP Koskela, sekä koirapartio.

Alueella päätettiin nopealla pokevilkaisulla sektorit, joita moottorisoidut yksiköt alkavat perkaamaan. Itse lähdin jälleen koiran kanssa perkaamaan maastoja.

Olimme edelleen saman tien varressa kuin aiemmin illalla, mutta nyt eri suunnassa. Lähdin ensimmäisenä jälleen tien ja joen väliselle osuudelle. Taas törmättiin haukkuviin koiriin ja jätettiin  muiden huoleksi niiden pihojen rakennusten tarkastukset. Pihapiirit katsottiin silmäpelillä koiran ollessa jälleen kytkettynä.

Matka jatkui joen penkerettä eteenpäin. Pellot, jotka jäivät tien ja joen väliin olivat noin 100m leveitä, mutta melko pitkiä. Tuuli tuli heikonlaisesti tuossa vaiheessa kaakon – etelän suunnasta.  Joitakin satoja metrejä eteenpäin ja käännös takaisin, nyt tien puolta peltoa.

Paluumatkalla koira otti pitkästä aikaa irtioton. En sen kummemmin itse kiinnittänyt siihen huomiota,  kunnes punainen valopanta (joka on muuten pimeäetsinnöissä 15euron arvosta huolimatta loistava investointi) loikkasi tien yli sen pohjoispuolelle ja pian valopannan suunnasta alkoi tuttu haukku. Lankakopan aiheuttama  turhautunut falsettikiljuntaa muistuttava ääni. Nyt irtosi itse ohjaajakin juoksuun ja oli se iloinen hetki, kun näin koiran riekkuvan ojassa makaavan mummon vieressä.  Nopea tarkastus ja ilmoitus löydöstä. Se on vaan verraton hetki kun saa ilmoittaa kadonneen löytyneen. Koiramiehen mannaa, niin joku hienosti kerran sanoi.

Paikalle saapui ambulanssi, joka otti mummon haltuun. Löytöhetkellä kello oli 23.20. Mummo oli siis ollut hukassa noin 8 tuntia. Kostea ilta oli vaatinut veronsa, kauanko mummo oli ojassa maannut, se ei selvinnyt, mutta ruumiin lämpötila oli löytöhetkellä 35`C asetta. Oli hyvä päästä ojasta ylös ja lämpöön.

Jälkipurku

Kaikki olivat tyytyväisiä kun mummo löytyi. Etenkin omaiset. Aviomies lupasi, että mikäli joskus saa poliisilta ylinopeussakot, ottaa ne kiitoksella vastaan eikä moiti poliisia yhtään. Rajan helikopteri kiitteli virka-apupyynnöstä ja kääntyivät takaisin pohjoiseen. He eivät ihan ehtineet pelipaikalle, mutta saivat jälleen kerran puumerkin omiin kirjoihinsa, olivat jälleen kerran tarpeellisia.

Tilannejohtaja soitti ABC:lle ja varasi kabinetin pyytäen varautumaan noin 30hengen kahvittamiseen. ABC:lle kokoontui kaikki etsintään osallistuneet. Valtio tarjosi paikallaolijoille kahvit ja leivät.  Ottaen huomioon, että oli lauantaiyö, oli ilo nähdä kuinka paljon vapaaehtoisia saatiin nopeasti mukaan etsintöihin. Ei maailma vielä ihan huono paikka ole. Pohjamaalla on katsottu tärkeäksi purkaa tilanteet hallitusti ja kiittää vapaaehtoisia edes kahvin ja leivän muodossa. He tekevät todella arvokasta työtä vapaa-ajallaan! Kahvittelun lomassa jokainen sai sanoa aiheelliseksi katsomansa asian tai tyytyä kuuntelemaan muiden puheita. Tarkoituksena on ottaa joka kerrasta opiksi, jotta oltaisiin ensi kerralla vielä paremmin asian päällä. Nytkin virkamiehet saivat kotiinviemisiä ja pieniä hienosäätöjä tehtiin  mm. Vapepan hälyttämisen tehostamiseksi.

Mitä muuta?

Aina jää jotain mieleen kun jotain on tehty. Kun ilmoitin radioon, että mummo on löytynyt, paikalle saapui ensimmäisenä partio Siljamäki – Huhtakangas. Huhtakangas totesi, että he olivat ajaneet paikan ohitse useamman kerran illan aikana.  Mummon löytöpaikka vain todistaa sen, miten epäreilu tehtävä tavallaan jää heille, jotka saavat osakseen reittietsinnän. ”Maijasta” on liki mahdoton havaita makaavaa henkilöä, jos olosuhteet ovat etsijää vastaan. Vaikka kuinka hiljaa ajat, et välttämättä näe henkilöä, jos on tämä makaa ojassa, jos tällä on yllään vihreä takki ja beiget housut, jos ojassa kasvaa korkea heinä, jos hämärtää tai on pimeää, jos kohdehenkilö on liikkumatta… Jos ja jos… Niitä riittää. Itse totesin, että sen on riitettävä, kun teemme parhaamme. Etsintään liittyy aina tekijöitä, joiden olemassa oloon emme voi vaikuttaa…

Itse olin ohittanut tuon paikan noin puoli tuntia aiemmin kartalta katsottuna noin 60-70metriä etelän puolelta. Silloin ei koira saanut osumaa ilmasta.  Tuuli tuli etelän suunnilta, siitä ei apuja ollut. Tuokin oli yksi jossittelun aihe, jos olisin jo silloin ottanut ensin tien puolen, enkä joen puolta. Jos ja jos. Kai sen on riitettävä, että pyrkii tekemään aina asiat parhain päin olemassa olevan tiedon ja kokemuksen pohjalta. Tässä tapauksessa onni oli lopulta meitä myöden ja taas opittiin jotain uutta. Muun muassa sen, että hallittu purku pitää sisällään myös väliaikaisten poliisivaltuuksien peruuttamisen mopopojilta. Se jäi nyt tekemättä. Mutta josko tuo olisi ennakointia ylijohdon suunnittelemaan kyläpoliisitoimintaan!

P.s.

Koiran epävarmuus ensimmäisellä  kierroksella jäi kalvamaan. Siitä seurasi kriisikeskustelu ryhmän kanssa ja asiaan päätettiin palata perusharjoitusten muodossa teemana nopea haku ja vahva palkka.  Seuraavalla viikolla sitten mentiin metsään, mutta tuuli oli nolla ja haku sen mukaista. Sen harjoituksen jälkeen ahdistus ei ollut ainakaan lieventynyt. Mutta sitten kuningasajatus valtasi vajavaisen mielen: Sadonkorjuuaikaan metsässä on marjastajia. Lähdetään etsimään! Seuraavana perjantaina suuntasin auton kaupungista ulos tunnetuille marjamaille ja eikun lankakoppa päähän ja metsään. Aamupäivän aikana poimittiin metsästä kaksi ”eksynyttä”. Toki piti muodon vuoksi pyydellä anteeksi että koira noin tuli haukkumaan marjastajaa, mutta etenkin toinen oli varsin mielissään, kun sai tietämättään olla harjoitusavustajana tässä tärkeässä työssä!